Olet saapunut juuri virtuaalitallille nimeltä Puolenhehtaarin pientalli, tuttujen kesken Puola. Puola on nimensä mukaisesti pientalli, karsinoita tallista löytyy vain kahdeksan. Tallissa asustaa yleensä ainoastaan tallin omistajan hevoset, mutta mikäli tilaa on niin Puolaan saa tuoda myös yksityisiä hevosia. Meiltä ei kuitenkaan löydy mitään valtavia tiloja tai uutta ja modernia sisältöä, vaan perustumme lähinnä rennon puskailun ja mielekkään talleilun puolelle. Meille tämä on mukavaa harrastusta, ei mitään pakollista.
Puola on perustettu vuonna 2009, loppuvuodesta. Talli perustettiin kiinnostuksesta vähän rennompaan meininkiin, ettei kaikki pyöri kilpahevosten kisaamisen ja valmentautumisen ympärillä. Niimpä päätin, että kokoan tänne Puolenhehtaarin tallille muutaman hevosen ja ponin jengin, joille otetaan hoitajat ja pidetään huolta innokkaalla mielenkiinnolla!
Toivotan sinut siis ehdottoman tervetulleeksi Puolenhehtaarin pientallille! Toivottavasti viihdyt ja tulet uudelleenkin vierailulle. Jätäthän myös jälkesi vieraskirjaan? Olisimme siitä todella kiitollisia!
Talvisin terveisin
Juuli S.
FOORUMI